Keittiö ja Baari Juuri



Keittiö ja Baari Juuri
Korkeavuorenkatu 27
www.juuri.fi

Keitä olette ja mitä teette?
Olemme Jarkko Myllymäki, Juuren ravintoloitsija ja Ilja Björs, ravintoloitsija ja Juuren puodin puotipuksu.

Kuinka kauan liikkeenne on ollut Designkorttelin jäsen?
"Ravintola Juuri on ollut mukana yhdistyksen perustamiskokouksesta lähtien," Myllymäki kertoo. "Puoti on ollut myös mukana avaamisestaan saakka eli reilun vuoden ajan," Björs täydentää.

Miksi päätitte lähteä mukaan Designkortteliin?
"Korttelin tavoitteena on saada alueelle yhtenäistä toimintaa ja mainetta design-alueena, mikä kiinnosti meitä," Myllymäki selittää. "Halusimme olla mukana tekemässä uutta kaupunkikulttuuria ja mielestämme ruoka on oleellinen osa sitä," Björs muistuttaa.

Mitä design sinulle merkitsee?
Myllymäelle design merkitsee hyvin suunniteltua ja hyvin toteutettua tuotetta. Hän toteaa, että myös ruoka on designia. Björs puolestaa haluaa nostaa hattua arjen designille, käyttökelpoisille ja mietityille tavaroille sekä palveluille.

Lukuunottamatta omaa liikettäsi, mikä on lempikauppasi Designkorttelissa ja miksi?
Myllymäki suosittelee korttelin kävijöille Aeroa Design Furniture -liikettä. "Sieltä löytyy paljon suomalaista sisustusdesignia," hän vinkkaa. Björs puolestaan neuvoo vierailemaan Juuren naapuruston korukäsityöläisten luona, esimerkiksi Harri Syrjäsen ja Maria Sundman-Laakson liikkeissä. "Käsityöläisyys kunniaan!"

Mitä erilaista ja ainutlaatuista oma kauppasi tuo Designkorttelin kokonaisuuteen?
Myllymäki ja Björs lupaavat, että Juuren ravintolan puolella asiakas pääsee kokemaan suomalaista ruokadesignia ja puodin puolelta löytyy omaleimaisia, käsintehtyjä pientuottajatuotteita. "Puodissa voi aistia tuulahduksen menneiltä ajoilta," Björs tunnelmoi.

Jos olisit jokin suomalainen designesine, niin mikä esine olisit ja miksi?
"Ilmari Tapiovaaran Pirkka -pöytä, pelkistettyä ja toimivaa designia. Vaikka itse ei välttämättä ole aina niin toimiva," Myllymäki naurahtaa. "Minä olisin puolestani Fiskarsin oranssit sakset. Toimivaa, yksinkertaista ja tunnistettavaa designia," Björs kehuu.

Teksti ja kuva: Sara Peltola
3.2.2011


Pumpkin


Pumpkin
Eerikinkatu 1
www.pumpkin.fi
www.aarrekid.fi

Kuka olen ja mitä teen?
Olen Sanna Myllys ja Pumpkin on myymälämme nimi. Myymälässämme myydään pienten kotimaisten ja pohjoismaisten valmistajien lastenvaatemallistoja (koot 60-130 cm) sekä lahja- ja sisustustuotteita. Aarrekid on oma lastenvaatemerkkimme, jota myymme myymälästämme käsin myös jälleenmyyjille Suomessa ja ympäri Euroopan.

Kuinka kauan liikkeenne on ollut Designkorttelin jäsen?
Elokuusta 2008.

Miksi päätitte lähteä mukaan Designkortteliin?
Mielestäni oli tärkeää liittyä jäseneksi yhteisöön joka vie muotoilun, taiteen ja kulttuurin asioita eteenpäin. Haluamme myös osallistua mahdollisimman paljon Design District Helsingin tapahtumiin.

Mitä design sinulle merkitsee?
Olen ammatiltani muotoilija, vaatesuunnittelija, joten se merkitsee hyvin paljon. Nykyään muotoilussa on paljon haasteita mm. ekologisuuden ja eettisyyden kannalta ja näihin haasteisiin haluamme omalta osaltamme vastata.

Lukuunottamatta omaa liikettäsi, mikä on lempikauppasi Designkorttelissa ja miksi?
Minulla ei varsinaisesti ole lempiliikettä vaan vierailen tasapuolisesti useassa, silloin kun suinkin ehdin. Design Forum Shopissa tosin käytän ulkomaisia, kuin myös kotimaisiakin, vieraitani koska sieltä löytyy paljon saman katon alta.

Mitä erilaista ja ainutlaatuista oma kauppasi tuo Designkorttelin kokonaisuuteen?
Myymälämme erottuu kaikista lasten vaatekaupoista kotimaisuusasteeltaan. Muissa ei ole yhtä persoonallista suomalaisten tekijöiden tuotevalikoimaa lapsille. Lisäksi myymämme tuotteet ovat enimmäkseen ympäristöä kunnioittavia eikä ainuttakaan tuotetta ole tehty EU:n ulkopuolella.

Jos olisit jokin suomalainen designesine, niin mikä esine olisit ja miksi?
Vaikea kysymys! Ihailen suomalaisten suunnittelijoiden lasiesineitä, joten ehkäpä jokin kaunis, käsinpuhallettu, pehmeälinjainen lasimaljakko.

Teksti ja kuva: Sara Peltola
3.2.2011